Jänö onnistui kuin onnistuikin pilaamaan päiväni ihan vaan olemalla taas oma itsensä. Se on tosi kivaa kun oma puoliso ei tue yhtään, vaan hokee koko ajan että oot just hyvä noin ja ei saa laihduttaa. Öö, ei ole. Ymmärrän että nyt miespuoleiset henkilöt siellä huokaavat, että juuri noinhan naiselle pitää sanoa tai on hengen lähtö lähellä. Ehkä, mutta ei tässä tapauksessa, sillä tätä on vatvottu jo kotona niin moneen kertaan, että olisi jo luullut menneen kaaliin: kyse ei ole mistään huvin vuoksi valituksesta, että saisin kehuja, vaan ihan aidosta pahasta olosta omassa kehossa.
En ole vakavasti ylipainoinen, nyt kolmen kilon pudotuksen jälkeen olen itseasiassa normaalipainoinen. Kyse on siitä että joskus olin hoikka, hottis suorastaan. Sitten olin lihava. Oikeasti. Käsivarsista, reisistä, mahasta. Jopa kaksoisleuan sain. Sitten laihdutin 18 kiloa. Uusin vaatevaraston ja panostin jälleen itseeni. En treenannut, en syönyt terveellisesti. Olin vain energinen ja aktiivinen. Seurallinen. Sitten joku muuttui, nimittäin parisuhdestatus. En enää ollutkaan niin aktiivinen ja seurallinen, vaan muutuin häkkijänöksi, ilman juoksupyörää, mutta iso kuppi ruokaa sentään oli.
Nyt mitta on täynnä. En aio enää sietää tätä ja jotenkin sitä odottaa rakkaaltaan tukea, mutta paskat. Saat vittuilua pupun ruoasta, kun oikeasti kokkaat kunnolla useita tunteja keittiössä tai mulkoilua kun tilaatkin Hesburgerissa vain salaatin. Ei pienintäkään tukemista, vaan itse mässyttää kaikkea paskaa kiduksiinsa vähät välittämättä siitä, että itse käyn jäätävää taistoa sokerihimoa vastaan.
Kun itse kyselet pitkin päivää mitä tänään tehtäisiin ja koitat keksiä, niin mikään ei herralle kelpaa. Sitten niitä ideoita alkaa tulla, kun kello on jo niin paljon ettei niitä pääse toteuttamaan. Tässäkin kohtaa yritän keksiä korvaavaa tekemistä, kuten leffassa käynti. Vaan eipä kelpaa sekään, vaikka leffa on mieluisa ja ilmaisliputkin olisi. Luovutan ja annan olla. Pian toinen tsekkailee ravintoloiden ruokalistoja. Juu, fuck you too! Totean että parempi vain nukkua, mutta pian toinen alkaa tönimään että pitäiskö meidän mennä sinne leffaan. Ei, enää ei pidä mennä mihinkään.
